sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Noppa liiteli taas

Nopalle ja Reealle jälleen nollatulos agilityn kolmosluokasta! Onnea Reea ja Noppa, hyvä te :)

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Noppa liiteli tänään :)

Noppa ja Reea liiteli taas kolmosissa nollatuloksen! Paljon onnea hienolle parivaljakolle:)

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

BH Mithrandir Blizzard

Hugo ja Mirja kävivät tänään käyttäytymiskokeessa. Tottis meni hienosti, se ei yllätys ollutkaan ja kaupungillakin osasi käyttäytyä. Eli hyväksytty BH! Hienoa Hugo ja Mirja:)

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Liz ja Noppa liiteli tänään :)

Hienot tytöt kisasivat tänään agilityssä, molemmille nollaradat kolmosissa :) Hienoa, hurjan paljon onnea tytöille ohjaajineen :)

torstai 29. maaliskuuta 2012

Juoruja!

Hugosta eli Mithrandir Blizzardista on näköjään liikkellä taas juoruja epilepsian suhteen. Täällä blogissa on kesän -09 kohdalla kerrottu Hugon kohtauksista ja sen jälkeisistä tutkimuksista, ihan julkisesti mitään salailematta! Myöhemmin on kerrottu myös lääkkeiden ja diagnoosin purkamisesta. Eli neurologien mukaan Hugon 21.6 kohtaukset johtuivat intoksikaatiosta, ei epilepsiasta.
Epilepsia sairautena on kamala, olen läheltä seurannut yhden epileptikon elämää ja se ei ollut mukavaa. Juuri siksi, tämän kaltaiset juorut, mitä nyt on näköjään liikkeellä aiheuttavat vain mielipahaa asianomaisille:( Juoruajat voivat ilomielin ottaa yhteyttä minuun, minulla on iso nivaska Hugon papereita MRI, Eeg, verikoe jne lausuntoja myöten!

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Sakulle VOI-1

Saku ja Päivi kävivät eilen tokoilemassa ja tuloksena 257 p ja ykköstulos. Hurjan paljon onnea Saku ja Päivi ykköstuloksesta ja menolipusta EVLään :) !!

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Noppa kolmosiin!

Nopan ja Reean vuosi ei alkanut hassummin. Tänään pari liiteli itselleen nollan ja lunasti itselleen oikeiden kisata seuraavaksi 3-luokassa:) Onnea hurjasti Noppa&Reea, hyvä te:))!